I know the idea that if you don't change, you spent the night somewhere else than home. So what if I did? I'm a grown woman, married for more than 20 years, with three kids and a full-time job - if I stay at some place, I can bloody well do that and on the top of it, I probably have a good reason to.
My favourite outfit is jeans or jogging pants, a loose t-shirt and woollen socks, a must around the year no matter the weather. That's what I wear always if there's no special reason to focus on my appearance. At work I prefer dark or black jeans with a blouse, tunic or pullover. But I'd never even think that someone would be interested in what I wore yesterday? I don't pay attention to what my colleagues have on, and have absolutely no idea whether they had the same outfit the day before. Don't get me wrong, of course I shower and change clothes regularly, but those of you who have read my texts know that homemaking is not my favourite thing. I think it's practical and even ecologic to wear the same for a few days and then wash it. I'm not patient enough to hang clean clothes out to refresh them before the next use, or keep mental lists of the laundry routines. This goes for the whole family, and keeps the fuss about clothing on a reasonable level.
You may also remember that I haven't always worked in a back office, out of sight for customers. I was a university lecturer for more than a decade, and a bank teller in customer service for five years. This means I've had my share of musts when it comes to dressing up for a certain role. My kids used to say that Mum put on her teacher clothes, and they always saw on my outfit if there was something important happening at work, meetings or alike. So it's not that I don't know how to dress up, it's that I really don't see the point. A lecturer has more personal freedom, because your value relies on academic credibility. But a bank teller is practically obliged to have a certain appearance if you are to be taken seriously as an investment adviser or a loan negotiator. You must dress for the role, but this brings us back to the original issue - why should you change just to prove that you have many outfits, and that you went home yesterday? Some have a large garderobe, whereas someone else may be truly happy with only a few reliable, classic pieces of clothing. And then there are people like me, who are happy to have the freedom to not make up, do hair or otherwise worry about the looks. In my present job, I must be sharp, effective, careful, good with numbers and nice enough to get along with colleagues on spot and on the phone, but it doesn't really matter how I look, as long as I'm clean and relatively neat.
If you're a teenager, I can understand the urge to look fresh every day and be fashionable. But a grown person can make his or her own decisions, no matter how you want to do it - keep complicated lists of your different outfit variants, wear your favourite jeans and pullover every single day, or just throw on something that happens to fall in your hands. I'm sorry to break this to you, but there are actually very few people who are interested enough to notice what you're wearing...
One good example of a person who looks elegant and incomplicated is Angela Merkel. She seems to have dozens of blazers in every possible colour, all in the same classic and simple style, and trousers to go with them. Or is it really that she only has a few well-chosen outfits? I don't know, but she always looks about the same, only the colour varies. Perhaps you need those lucky pants to feel confident, or you believe in change and variety, but the most important thing about clothes is how you feel in them. As Ingrid Bergman put it: Be yourself. The world worships the original.
Monissa maissa on sopimatonta pitää samoja vaatteita peräkkäisinä päivinä. En tajua.
Tiedän kyllä idean että jos et vaihtanut vaatteita, et ollut yötä kotona. No entä sitten? Olen aikuinen nainen, ollut yli 20v naimisissa, kolmen lapsen äiti ja kokopäivätöissä - jos yövyn jossain, se ei totta vieköön kuulu kenellekään ja luultavasti siihen on vieläpä hyvä syy.
Lempiasuni on farkut tai lökärit, väljä paita ja villasukat, joista en luovu millään säällä. Niin pukeudun aina jos ei ole erityistä syytä panostaa ulkonäköön. Töissä hyvä yhdistelmä on mustat tai muuten tummat farkut sekä pusero, tunika tai neule. Mutta ei tulisi mieleenkään että jotakuta kiinnostaisi mitä puen ylleni. En kiinnitä huomiota työkaverien vaatteisiin, enkä tosiaan tiedä oliko heillä sama asu eilen.
Älä ymmärrä väärin, tottakai käyn suihkussa ja vaihdan vaatteita säännöllisesti, mutta blogia lukeneet tietävät että kodinhoito ei ole lempilajini. Mielestäni on käytännöllistä ja jopa ekologista käyttää vaatetta muutama päivä ja sitten pestä se, pinnani ei riitä vaatteiden tuuletteluun seuraavaa käyttöä varten tai käyttökertojen ja pesutarpeen seuraamiseen. Sama systeemi toimii koko perheellä ja vähentää kummasti pyykkihössötystä.
Saatat myös muistaa että en aina ole ollut taustayksikössä, poissa asiakkaiden näkyvistä. Olin yliopisto-opettaja toistakymmentä vuotta ja pankin asiakaspalvelussa viisi vuotta, joten olen kyllä saanut oman osani roolinmukaisesta pukeutumisesta. Lapset tapasivat sanoa että äiti laittoi opettajatakin, ja he näkivät aina asusta jos töissä oli jotain tärkeää ohjelmaa. Toisin sanoen osaan kyllä pukeutua, mutta minua ei vain huvita. Luennoitsijalla on enemmän vapauksia, koska uskottavuus perustuu oppiarvoihin. Mutta pankissa on vähän niin kuin pakko omaksua tietty tyyli, jos aiot olla uskottava sijoitusneuvoja tai lainaneuvottelija. Eli täytyy asettua rooliin, mutta tästä päästään alkuperäiseen kysymykseen - miksi pitäisi vaihdella asuja, vain todistaaksesi että sinulla on paljon vaatteita ja että nukuit kotona? Jollakulla on iso vaatevarasto, joku toinen viihtyy parhaiten muutamassa luottovaatteessa. Ja sitten on sellaisia kuin minä, jotka nauttivat kun ei tarvitse meikata, laittaa tukkaa ja miettiä miltä näyttää. Nykyisessä työssäni minun täytyy olla tarkka, tehokas, huolellinen, hyvä numeroiden kanssa sekä tarpeeksi mukava että tulen toimeen paikan päällä olevien ja puhelimessa tavattavien työkaverien kanssa, mutta ei ole juuri väliä miltä näytän, kunhan olen puhdas ja suhteellisen siisti.
Teinien osalta ymmärrän halun näyttää freesiltä ja olla muodikas. Mutta aikuinen voi päättää itse - voit pitää listoja eri asuvaihtoehdoista, käyttää aina samoja lempifarkkuja ja villapaitaa, tai vain heittää päälle mitä kaapista osuu käteen. Sori vaan, mutta todella harvoja kiinnostaa mitä sinulla on ylläsi...
Hyvä esimerkki elegantista ja yksinkertaisesta tyylistä on Angela Merkel. Hänellä on rajaton määrä erivärisiä jakkuja ja niihin sopivia housuja, kaikki samaa klassista mallia. Vai onko hänellä sittenkin vain muutama tarkoin valittu luottovaate? En tiedä, koska hän näyttää aina jokseenkin samalta, vain värit vaihtelevat.
Ei ole väliä luotatko onnenkalsareihin vai oletko vaihtelunhaluinen, mutta vaatteissa tärkeintä on millainen olo niissä tulee. Ingrid Bergmanin sanoin: Ole oma itsesi. Maailma rakastaa omaperäisyyttä.
