Mother's Day is every day

Happy Mother's Day to each and everyone out there! It is a beautiful tradition and a good reminder of that the mankind couldn't make it if there weren't mothers. Although the daily life is, in most countries, not quite as tough as is used to be, and it is easier to keep a baby alive, it is still a big task to take responsibility for a whole new human being and raise that child to become a decent adult. Not saying that the fathers wouldn't have their share to do with it, but I do claim that in many families, it is the mother who takes care of the little daily things in the children's lives, remembers the dentist's appointments, plans the birthday parties, attends the parental meetings and so on.

In our minds, we have a picture of how the Mother's Day should be celebrated: the family making breakfast in the kitchen while mom pretends to be sleeping, coffee in bed and perhaps singing a song, cards, presents and roses. And of course, lunch or dinner in a restaurant, the whole family, grandparents and friends present. This is what we have learned from movies and tv shows, where the sun is always shining in the spotless kitchen.
In real life, that's not how it goes. I don't know about you others, but I won't wait for my breakfast, because I need my coffee, and my back starts to hurt if I sleep too long. And I do not want to eat in bed, it would simply feel stupid and awkward. However, I do get a lot of self-made cards and little presents, and that's just lovely. This year I got five cards - I only have three children, but the youngest one spends several days drawing and planning and anxiously waiting for the big day to come.  (I have told my husband about twenty years ago that I'm not his mom and therefore expect nothing from him on the Mother's Day.)

Personally I have always felt that the Mother's Day is more about the grandmothers. When I was a child we would always visit my grannies and meet my parents' siblings and my cousins, the whole extended family. Now that the grannies are no longer with us, the focus has moved to the next generation, and we are celebrating my children's grandmothers. We visited my mother-in-law yesterday and will be seeing my own mother the next Saturday, she had other plans for this weekend. I discussed this the other day with a couple of colleagues, and we came to the conclusion that it has always been the grandmothers - it is the oldest generation that gets the attention, and perhaps it is exactly as it should be. They have taken care of us all and still keep worrying about us, hoping for the best but preparing for the worst, always ready to help if and when we need them.

Do you remember the "friendship books" that little school girls use to have? The ones where you tell your favourite colour, subjects at school and which boy band you like? There's always also the inavoidable question of what you'll be when you grow up. My husband once answered this "a grandfather", and that's a great career goal for anybody! So I'll set my mind on becoming a grandmother - wise, respectable, dignified and well-mannered, a great listener and even better in giving hugs and advice. It must be pointed out that this doesn't automatically include having grandchildren of my own, because you can very well be an honorary grandma to all children in the world. However, I do have three children and hope to hear little feet tapping in this house, again - maybe not in the immediate future but some day. If I can't make all those things I used to describe a grandmother, I'll focus on the hugs and listening, and probably try to slip in some advice as well, hoping that my offspring pays a little more attention than Arthur Dent.
Iloista äitienpäivää ihan jokaikiselle! Se on kaunis perinne ja hyvä muistutus siitä, että ihmiskunta ei selviäisi ilman äitejä. Vaikka elämä ei useimmissa maissa ole enää niin rankkaa kuin joskus ennen ja vauvan pitäminen hengissä on helpompaa, on silti iso haaste ottaa vastuu upouudesta ihmisestä ja kasvattaa nyytistä kunnollinen aikuinen. Toki isilläkin on osuutensa asiaan, mutta väitän silti että monissa perheissä äiti huolehtii enemmän lasten päivittäisistä jutuista, muistaa hammaslääkärit, järjestää synttärit, käy vanhempainilloissa ja niin edelleen.
Meillä on tarkka kuva siitä miten äitienpäivää kuuluu juhlia: perhe laittamassa aamiaista kun äiti teeskentelee nukkuvansa, aamukahvi vuoteessa, ehkä laulukin, kortteja, lahjoja ja ruusuja. Ja tietysti lounas tai päivällinen ravintolassa, mukana koko perhe, isovanhemmat ja ystäviä. Näin olemme oppineet elokuvista ja tv-sarjoista, joissa aurinko paistaa aina tahrattomaan keittiöön.
Oikeassa elämässä se ei mene ihan niin. En tiedä teistä muista, mutta minä en odottele aamiaista vaan tarvitsen aamukahvini, ja selkäkin tulee kipeäksi jos nukun liian pitkään. Enkä halua syödä sängyssä, se tuntuisi hölmöltä ja keinotekoiselta. Saan kuitenkin itsetehtyjä kortteja ja pikku lahjoja, ja se on aivan ihanaa.Tänä vuonna sain viisi korttia - lapsia on vain kolme, mutta kuopus viettää monta päivää piirtäen ja suunnitellen ja odottaen suurta päivää. (Miehelle sanoin parikymmentä vuotta sitten että en ole hänen äitinsä, enkä kaipaa häneltä äitienpäivälahjaa.)
Itse olen aina mieltänyt että äitienpäivässä on enemmän kyse isoäideistä. Kun olin lapsi silloin käytiin aina mummojen luona, ja tavattiin vanhempien sisaruksia perheineen. Nyt kun omia mummoja ei enää ole, kohteena on heistä seuraavaan sukupolvi, eli juhlitaan omien lasten isoäitejä. Eilen kävimme anopin luona, ja minun äitini tavataan seuraavana lauantaina, kun hänellä oli muuta menoa tänä viikonloppuna. Puhuin tästä myös parin työkaverin kanssa, ja tulimme siihen tulokseen että isoäidit ovat aina olleet pääosassa - huomio kohdistuu vanhimpaan sukupolveen, ja niin sen pitää ollakin. He ovat huolehtineet meistä kaikista ja tekevät niin yhä, toivoen parasta mutta varautuen pahimpaan, aina valmiina auttamaan jos ja kun tarvitsemme apua.
Muistatteko ystäväkirjat, joita tytöillä on koulun alaluokilla? Ne joihin merkitään lempiväri, lempiaine koulussa ja mitä poikabändiä fanittaa? Siellä on aina myös pakollinen kysymys, mikä minusta tulee isona. Mies vastasi kerran "isoisä", ja se on mahtava uratavoite kenelle tahansa! Niinpä aion joskus olla isoäiti - viisas, kunnioitettu, arvokas ja hyväkäytöksinen, hyvä kuuntelija ja vielä parempi halaaja ja neuvonantaja. Huomautettakoon että tämä ei pakosta tarkoita omia lapsenlapsia, koska voi mainiosti olla kunniamummo kaikille maailman lapsille. Toisaalta minulla on kolme lasta, ja toiveissa on vielä kuulla pienten jalkojen tepsutusta - ei välttämättä ihan lähitulevaisuudessa, mutta jonain päivänä. Jos en selviä kaikista edellämainituista isoäidin kriteereistä, koitan keskittyä halauksiin ja kuunteluun, ja jos livautan sekaan vähän neuvojakin niin toivotaan että jälkikasvu kuuntelee vähän tarkemmin kuin Arthur Dent.
Kuvan teksti: "Tiedätkö", Arthur sanoi, "juuri tälläisella hetkellä, kun minut aiotaan heittää ulos vogonien avaruusaluksesta Betelgeusesta kotoisin olevan miehen kanssa tukehtumaan ulkoavaruuden tyhjiössä, minä todella toivon että olisin kuunnellut mitä äitini sanoi minulle kun olin pieni poika."
"Kuinka niin? Mitä hän sitten sanoi?"
"En minä tiedä. En koskaan kuunnellut."