lauantai 18. kesäkuuta 2016

Singin' In The Rain

This morning I woke up with the sound of rain, pouring down like a waterfall had decided to move on our roof. It's kept going on for hours and hours with no sign of abating - what a wonderful way to spend a free Saturday in June! It's no use to do any laundry or work in the garden and visiting the local summer market is a ridiculous idea, so the only option is actually to have another cup (who am I kidding, huge mug) of coffee and sit down with the laptop. I suppose I could read as well, but perhaps I'll tell you about some things I associate with rain.
As a September child, I have always liked rain on some unconscious level. I like the way it sounds and the fresh smell afterwards, and one of my fond childhood memories is how my dad and I used to go out watching when it rained really hard. I was never afraid of thunder, either, because dad said it
was just the angels moving some rocks with a wheelbarrow.
Another memory from school years is waking up with the sound of rain when there would be a running contest or alike at school; I have never been sporty and it was just wonderful to hear the rain and know that the event would be postponed and replaced with playing volleyball, something that I was not so bad with.
Third encounter with rain that comes to mind is from my teenage. I have this cousin who used to spend a lot of time at our grandma's when we were young, and she's always been like an extra sister to me. One Easter holiday we had absolutely nothing to do and decided to go out in the pouring rain; equipped with rubber boots, raincoats and umbrellas out we went, sang, danced and played in the puddles like a couple of five-years-olds. Perhaps I won't tell how old we were at the time, but I can reveal that we would have been old enough to go to a school disco instead. One of the funniest evenings I can remember!
 I'm still intrigued with thunderstorm and lightning (did you just hear those words with Freddie Mercury's voice?) and have thought about how to make my own children not afraid of forces of nature. It's obvious that you don't go standing on an open field or under a big tree in a thunderstorm, but you can still admire the weather - a car is a very good place for that. My husband and I have sat many times on the porch, counting seconds from a lightning to the thunder boom, and all in all behaved like children watching fireworks on a new year's eve. The rain rinses everything, and after a thunderstorm the world is somehow all fresh and new - and now Freddie's voice started singing in my head "a new life is born"...
And last but not least, to honour my blog name, I must not forget Rob Mc Kenna.
He is a character in So Long, And Thanks For All The Fish, the fourth book in Douglas Adams' Hitchiker's-"trilogy". McKenna is a lorry driver who seems to take the rain with him wherever he goes. He hates the rain, but the clouds just love him and want to follow him. To prove this, he keeps a log and shows it even to scientists, who tell that he has this supernormal ability to cause rain, he is actually a Rain God. These clouds do have a silver lining, because McKenna turns his curse into a job: people start paying him for not to come to a place, as he is like a lightning conductor and can lead the rainstorms somewhere else.
Now let's finish with this uplifting song in our minds (You Tube knows if you don't):
I'm singing in the rain, just singing in the rain
What a glorious feelin', I'm happy again
I'm laughing at clouds, so dark up above
The sun's in my heart, and I'm ready for love!
Heräsin aamulla sateen ääneen, kuin vesiputous olisi muuttanut meidän katolle. Sitä on nyt jatkunut tuntikausia - mikä ihana vapaa kesäkuun lauantai! Ei hyödytä pyykätä tai touhuta puutarhassa ja markkinoille lähtö on naurettava ajatus, joten ei voi kuin ottaa toisen kupin kahvia (hah, jättimukin) ja istua alas läppärin kanssa. Voisin tietysti lukeakin, mutta taidan kertoa teille sateisia muistoja.
Syyskuun lapsena olen aina jotenkin pitänyt sateesta. Pidän sen äänestä ja jälkeen päin tulevasta tuoksusta, ja yksi mukava lapsuusmuisto on kun tapasimme mennä isän kanssa ulos katsomaan kun satoi oikein kunnolla. En koskaan pelännyt ukkosta, koska isä kertoi että enkelit siellä vain siirtelevät kiviä kottikärryillä.
Kouluaikaisia muistoja on herääminen sateeseen, kun koulussa piti olla joku juoksukilpailu tai vastaava; en ole koskaan ollut sporttinen ja oli ihana herätä, kun tiesi että sateen takia kisa siirretään ja sen sijaan pelataan lentopalloa, jossa en ollut kovin surkea.
Kolmas sademuisto on teinivuosilta. Yksi serkuistani vietti nuorena paljon aikaa yhteisen isoäidin luona, ja on aina ollut minulle kuin ylimääräinen sisko. Yhtenä pääsiäisenä meillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä, ja päätimme lähteä ulos kaatosateeseen; kumpparit jalkaan, sadetakit ja sateenvarjot matkaan ja menoksi, ja niin me lauloimme ja tanssimme ja leikimme lätäköissä kuin pari viisivuotiasta. En taida kertoa kuinka vanhoja olimme, mutta paljastetaan että tarpeeksi vanhoja menemään kouludiskoon, jos sellainen olisi ollut saatavilla. Yksi hauskimmista illoista mitä muistan!
Ukkonen ja salamat kiehtovat minua edelleen (kuulitko äsken Freddie Mercuryn laulavan "thunderbolt and lightning") ja olen yrittänyt että omat lapset eivät oppisi pelkäämään luonnonvoimia. Ukkosmyrskyssä ei tietenkään mennä aukealle tai ison puun alle, mutta säätä voi silti ihailla - vaikkapa auto on hyvä paikka. Olen monesti istunut miehen kanssa kuistilla laskemassa sekunteja salamasta jyrinään, ja ylipäätään ollut kuin lapset katsomassa ilotulitusta uudenvuodenaattona. Sade huuhtelee kaiken, ja ukkosmyrskyn jälkeen koko maailma on jotenkin tuore ja raikas - ja nyt Freddie alkoi laulaa päässäni "a new life is born...".
Blogini nimeä kunnioittaen täytyy muistaa myös Rob McKenna, henkilöhahmo kirjassa Terve, ja kiitos kaloista, joka on neljäs osa Douglas Adamsin liftari-"trilogiassa". McKenna on rekkakuski, joka vie sateen mennessään kaikkialle missä käy. Hän inhoaa sadetta, mutta pilvet rakastavat häntä ja tahtovat seurata häntä mihin tahansa. Todistaakseen ilmiön hän pitää sadepäiväkirjaa ja näyttää sitä lopulta tiedemiehille, joiden mukaan hänellä on yliluonnollinen kyky aiheuttaa sadetta, hän on itse asiassa sateen jumala. Näillä pilvillä tosiaan on hopeareunus, koska McKenna muuttaa kirouksensa työksi: ihmiset alkavat maksaa siitä että hän ei tule tiettyyn paikkaan, koska hän toimii kuin ukkosenjohdatin joka vie myrskyn muualle.
Päätteeksi piristävä pätkä (You Tube osaa jos sinä et), suomeksi Laulaen sateessa:
Jo saapui myrskysää, taas pilvi yllättää
laulu taivahan kannelle kaikukoon tää
Näin kulkiessain, nyt laulan mä vain
on auringonpaiste mun mielessä ain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti